Kesäretki hautausmaalle

Kiitos taas kissakommenteista! Harkinnassa tuo vielä on, mutta ainakin saimme rohkaisua.

Eilen iltapäivällä vietimme Samin vanhempien kanssa pitkän aikaa naapuriseurakunnan Kurikan hautausmaalla. Kiersimme valtavaa, kaunista aluetta, jonne on koottu yhteen kohtaan kunnostettuja vanhoja hautaristejä, ja aivan vieressä on uusia hautoja. Maasto laskeutuu alas rantaan, joten näkymä on upea niin kesällä kuin kynttilänvalossa talvellakin.

Tässä jonkin verran otoksia - vaikka aurinkokin yritti paistaa, tuli osasta kuvia kovin pimeitä. Paljon olisi ollut uusia, upeita hautakiviä kuvattavaksi. En kuitenkaan viitsinyt kuvata uusimpia niin, että nimet olisivat näkyneet. Tässä siis vain maistiaisia.

Oi jos mä kissan saisin...

Suurkiitos kaikista mökkikommenteista! :) Otan joskus sieltä vielä uusia lähikuvia, olen mm. järjestellyt puikkojani vanhoihin maitokannuihin ja muuta toista. Voitte uskoa, että nautin aina esillä olevasta ompelukoneesta: tähän asti olen kaivanut sitä keittiön komerosta (meillä on asunnossakin muutama komero!) keittiön pöydälle... Nyt on pieniä toiveita siitä, että korjausompelut eivät venyisi puolella vuodella.

Nukkekotikuvia joudutte vielä odottamaan. Kyseinen kiinteistö on nimittäin vielä kotikotona, isoveli on ottanut sen alas liiverinkokista ja kuulemma puhaltanut kompressorilla siitä 20 vuoden pölyt. (Taitaa muuten olla yli 20 vuoden pölyt, 25 alkaisi olla lähempänä totuutta.) Nukkekodin äitini tapiseerasi aikanaan tapettikirjan mallisivuilla, ja isonveljen mukaan seinäpaperit ovat pysyneet ihan hyvin. Täytynee hommata valkoista leipää, jolla ruveta seiniä putsaamaan, kunhan koti tänne kotiutuu. Mööpeleitä ei talossa juuri ole, sillä lahjoitin joskus 90-luvulla lähes kaikki vanhat leluni Inkeriin suuntautuneeseen lelukeräykseen. Mutta toisaalta on mukava laittaa tupa nyt kuntoon ja sisustaa vähän laadukkaammilla huonekaluilla kuin 70-luvun muoviset - joskin ne sopisivat mökin retrotyyliin! :)

Meille muutti tänään lemmikki - nokkosperhonen lennähti sisään toisen kerroksen (!!) ikkunasta ja asettui taloksi. Juuri kuvaa varten veti tietysti siipensä suppuun. Mitä tälle tekisi, ulos pitäisi saada mutta miten koskea perhoseen niin, ettei se vahingoitu? Vai annetaanko kärpäslätkällä armonisku? Muoks. Perho lennähti ikkunalaudalle, ja kun Sami avasi ikkunan, se ymmärsi lähteä ulos. Hieno juttu!


Sitten otsikon aiheeseen. Minulla on ollut jo pitkään kissakuume, mutta kerrostaloasuntoon emme ajatelleet kisua hankkia. Nyt kuume on kuitenkin vain pahentunut, ja tänään tein sen virheen, että erehdyin Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistyksen sivuille. Sieltä löytyi muutama hurmuri, jonka voisi kuvitella viihtyvän ainokaisenakin lemmikkinä ja sietävän autokyytiä. Mielelläni ottaisin kissan eläinsuojeluyhdistyksestä, koska ensinnäkin tarjoaisimme kodin jollekin hylätylle ja toiseksi saisimme (tietysti iästä riippuen, mutta periaatteessa) valmiiksi sisäsiistiksi opetetun, rokotetun ja steriloidun lemmikin.

Mutta järki vielä hillitsee, minkä lisäksi kissakokemukseni perustuvat maalaistalon elämään: meidän Mirri ja Mökö ja Viiru kulkivat vapaina, tulivat sisään kun tahtoivat ja menivät ulos kun tahtoivat, yöpyivät navetassa (paitsi kaupunkiolosuhteissa syntynyt Mökö, joka pelkäsi lehmiä ja jota siksi armahdettiin), metsästivät ja toivat saaliin näytteille, teroittivat kyntensä pihakoivuihin ja sisällä kellivät tyytyväisenä laatikossaan. Minulla ei ole mitään kokemusta kerrostalokissasta ja sen vaatimuksista.

19-vuotias Mökö-kissa viimeisenä joulunaan. Kuva ei valitettavasti suurene, koska olen skannannut sen aikanaan kotisivujani varten.

Siksi kyselen teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Voiko kissaa pitää yksin kotona klo 8-16? Joskin käymme keskellä päivää molemmat Samin kanssa kotona syömässä. Pitäisikö sillä olla kaveri - ja sen seurauksena todennäköisesti asunnon täystuho? :) (Ajattelimme kyllä, että päivät kissa voisi viettää mökillä, siellä ei ole niin korvaamattomia mööpeleitä etteikö niihin pikkuystävä saisi vähän kynsiään teroitella.) Pitääkö sillä olla välttämättä jokin kiipeilypuu?

Entä sitten, kun kissa oppisi täydelliseksi kerrostaloasujaimeksi ja meille tulisikin kyläilykutsu kotikotiin, kissa autoon ja sitten sinne maalaistalon isolle pihalle ja puutarhaan. Kuolisiko kattiparka turhautumiseen, kun se tämän jälkeen taas suljettaisiin neljän seinän sisälle, vai oppisiko se käymään "maalla" ja tulemaan taas tyytyväisenä takaisin kotiin? (Tiedän, kissat ovat eriluonteisia, mutta noin yleensä.) Valjasulkoilusta emme innostu, kun pihamme on joka tapauksessa parkkipaikka eikä siinä ole kissalle juuri mielenkiintoa.

Tarkoitus olisi kuitenkin tarjota kissalle koti sen loppuelämäksi, koska monet näistä eläinsuojeluyhdistyksen kisuista ovat jo kokeneet elämässään kylliksi kovia. Sitäkin vähän mietin, ottaisimmeko kissan myötä riskin. Minulla oli lapsena lievää allergiaa, ja vielä välivuotenani, jolloin Mökö nukkui päivisin huoneeni sängyssä, aloin kutista. Oireet pysyivät kuitenkin kurissa, kun Mökö-parka häädettiin päiväunille muualle, ja kun aina sen kanssa leikittyäni ja sitä paijattuani pesin kädet, ennen kuin tein mitään muuta. Toisaalta silloin pari vuotta sitten, kun kävin keuhko-ongelmieni vuoksi allergiatestissä, minulla ei todettu mitään allergiaa.

Viisaita ajatuksia siis nyt toivoisin. (Juu tiedän, viisainta olisi unohtaa koko juttu, mutku se kissa olis niin kiva...)

...pienen mökin laittaja

Tässäpä teille "mökin" tämänhetkistä tilannetta. Pahoittelen heti kuvien laatua: otin ne eilen kaatosadepäivänä, ja vaikka laitoin valot joka huoneeseen ja käytin salamaa, ei 38 neliössä pysty kuvakulmaa ja valotusta tavallisella kameralla kovin pitkälti asemoimaan... Kuvankäsittelyllä olen yrittänyt saada edes jotakin näkymään.

Mutta nyt asiaan! Tervetuloa, astukaa sisään pikkueteiseemme. Vasemmalla komeroita, oikealla naulakko, jossa meillä roikkuu sadevaatteita, auton lämmitysjohto, säilytyslokerikko kenkäplankkeineen ja sateenvarjoineen ym. epäesteettistä, joka tähän asti on vienyt tilaa asunnon eteiskäytävässä (ja näkynyt vieraille ensimmäisenä, kun ovi avataan...).

Pikkueteisen jälkeen seuraa isompi eteinen. Vasemmalla ne kaksi eriparikirjahyllyä, heti oikealla pikkuinen vessa. Paanu seinällä on Lapuan tuomiokirkon katosta, Aatos sen hioi ja piirsi siihen kirkon kuvan. Paanuja tuotiin museolla aikanaan kuormallinen, kun tuomiokirkon sivuristeihinkin laitettiin kuparikatto.

Juu, vessa ei ole esteettinen eikä helppo kuvauskohde... Meidän onneksemme asunnossa ei siis tämän kummempaa pesupaikkaa ole, sillä se olisi meille hukkatilaa. Tähänastiset (opiskelija)vuokralaiset ovat käyttäneet kellarin suihkua, meille riittää pönttö ja pesuallas. Mööville tiedoksi: et olisi voinut antaa meille parempaa kihlalahjaa kuin ne mustakuvioiset Rustoopuorin pyyhkeet ja mustan Uhoo-saipuan. Katso nyt, kuinka hyvin ne sointuvat juuri tänne! :D

Eteiseen on koottu lasten- ja nuortenkirjoja sekä tunnearvokkaita leluja. (Skotlantia kannattava nalleparka on keikahtanut...). Haaveilin saavani nukkekotini tuonne lasiovikaappiin, mutta se onneton on vähän liian syvä. Kyse on siis isän pikkusiskolleen (terkkuja Sveitsiin!) 40-50-lukujen taitteessa tekemästä nukkekodista, ei mistään tusinalundiasta. Oikealla komero! Miksei nykypäivän asunnoissa ole komeroita? Mökillä on kuusi.

Tämä kirjahylly on olohuoneen ovipielessä. Muutama Lotta minulta vielä puuttuu ja niille on tilaa... :)

Tässä näkymää keittiöön, joka on käytännössä minun käsityö- ja askarteluhuoneeni. Pöytä ja tuolit ovat äidin rustooksia vuodelta 1954, samaa sarjaa kuin olohuoneemme nojatuolit. Mieluusti toisin ne asunnon puolelle, jos vain joskus olisi tilaa... Matto entisestä huoneestani kotikodista.

Näkymä olohuoneeseen, joka on käytännössä Samin musiikkihuone. (Älkää kysykö minulta, mihin noita kaikkia namiskuukkeleita tarvitaan. Minäkään en ole tohtinut kysyä... :) Ikkunaverhot ovat kiinni, jottei terhakka aamuaurinko (sekin joskus näkyy...) paista suoraan koneisiin.

Tässä näkymää olohuoneeseen keittiön ovelta. Nuo kunniakirjani ovat siis komeron sivuseinässä. Takaseinällä näky, jota ei meillä usein koe: tyhjiä kirjahyllyjä!! Ihanaa, että saa rauhassa käydä kirjakaupoissa ja divareissa ja kirppareilla ja notkua Huudossa, kun on tilaa kirjoille!!

Vuodesohva on opiskeluaikainen vuoteeni, jonka aikanaan sai parisängyksi, mutta sitten kovalevyyn niiteillä (!) kiinnitetyt jatkopalan jalat irtosivat. Toimii mökin sohvana ja tarvittaessa yhden hengen vierasvuoteena - jos yövieraita on kaksi, toinen saa nukkua varapatjalla lattialla. Sängynpeiton on äidin sisko kutonut minulle rippilahjaksi, isoäidinneliö-torkkupeiton kummitätini virkkasi erään asuntoni tupaantuliaisiin. Matto on äidinäidin (olisitko kummiserkku muistanut? :).

Aito kasaritaulu seinällä oli jäänyt asuntoomme entisten asukkaiden jäljiltä. Lamppu taas oli valmiina mökillä.


Tässä vielä lisäkuvaa. Seinäkello on ainoa uusi sisustusesine, joka tänne on ostettu. Oli vain niin sievä tuolla alakerran lahja- ja käsityömyymälässä. Televisio on minun vanhani, kun saimme käytetyn isomman ilmaiseksi olohuoneeseen - meille kelpaa mielellään tikipoksiton. :) Hyllyllä myös vanha videonauhuri ja kylkiäisenä tullut dvd-soitin. Videonauhurin kautta voi nyt mökillä kaapata vhs-nauhoja digimuotoon tarvitsematta tehdä viritelmiä asunnon olohuoneeseen.


Tässä hienossa kaapissa on sisällä peilinen takaseinä ja lasihyllyt. Emme ole vielä keksineet, mitä sinne tohtisi laittaa...

Ikkunaverhot aitoa 60-70-lukua Samin äidiltä. Sointuvat mumman oranssiin mattoon!


Sitten keittiöön. Ovipielen taa jää komero, jossa on lankoja ja kankaita. Lankoja on myös olohuoneen komerossa, mutta en edes kuvittele pääseväni lähelle Pelagian saalista... :) Tikkuajien neuletapaamisissa ei tajuttukaan, miksi ahdistun kasvavasta lankamäärästä, kun sitä on niin "vähän". Onhan sitä vähän silloin, kun sille on tilaa!! Arvatkaa oliko ihana saada lankalaatikot pois asunnon hallin kirjahyllyn päältä, ja nyt menee olohuoneessa Björkdalin alakaappikin kiinni, kun sieltä ei pullota mikään...

Pienellä kirjoituspöydällä ompelukoneeni, hyllyssä käsityölehtiä ja -kirjoja sekä kerijälaite. Valitettavasti en kerinlehdille ole keksinyt vielä pysyväistä sijaa. Hylly on ilmeisesti viettänyt viimeiset hetkensä ennen kirpparikohtaloa lastenkamarissa, sillä lasioveen on liimailtu tarroja. Tässäkin kaapissa on lasihylly, joten sijoitin sinne näytille posliinisen nukenastiastoni.

Seinäkello kirpputorilta, ikkunaverhot edelleen aitoa 60-70-lukua Samin äidiltä. Kivan mansikkavahakankaan Sami osti joku vuosi sitten silloisen asuntonsa parvekepöytään. Huomatkaa, että tästä huoneesta on joskus mennyt ovi nykyiseen naapuriasuntoon!


Olen lapsesta asti ihaillut tätä äidin peltipurkkia. Nyt siinä ovat helmeilytarvikkeeni. Muissa rasioissa on nappeja ja vetoketjuja sekä Kool-Aid-mehujauhepusseja värjäykseen.


Kaikelle kotoa tuodulle ei vielä ole löytynyt seinätilaa, olemme hyödyntäneet lähinnä vanhoja nauloja...


Arvatkaa nautinko näistä ikkunalaudoista... Radio on ehkä vähän liian moderni, pitäisi löytää joku "höyryradio". :)

Tässä vähän kiinteitä keittiökalusteita. Jääkaappi on irti seinästä, tulee ehkä joskus tarpeeseen jos oma jää pieneksi ennen joulua tms. Tiskipöydällä vanha espressokeittimeni ja kirpparilta viitosella ostettu tavallinen keitin. Kaapeissa on muutamia välttämättömiä astioita, mutta laatikot olen vallannut askartelutavaroilleni. Silitysrauta asuu mökillä yhdessä laudan kanssa, nyt ei tarvitse silittämään ruvetessa kaivaa lautaa siivouskomeron uumenista!


Mökillä kuuluu tietysti olla muistoja ja ulkomaantuliaisia...


...ja paljon retroyksityiskohtia. Tästä talosta ei onneksi ole aitoa 50-luvun henkeä pilattu liiallisella modernisoinnilla.



Mökkimme on niin viihtyisä, että siellä melkein asuisi! :D Kotiliesi muuten kerää nettisivuilleen ihmisten mökkikuvia. Kelpaisivatkohan nämä sinne...

Kaisa kaupittelee

Täällä sataa ja tuulee! Aloimme olla kärttyisiä kuin pikkulapset, joten hyppäsimme autoon ja pyörähdimme Juustoportille kahville ja shoppaamaan (Pentikin tehtaanmyymälä, Marimekko, TopMan ja sitten tietysti Juustoportin oma kauppa - nam! :).

Sadepäivän kunniaksi sain myös valokuvattua Huuto.netiin kasan Marimekkoa, joka on typerästi mennyt kaapissa kutistumaan. :( Jos siis pidät Marimekosta, erityisesti unikosta, ja olet hentoinen, kurkkaa myymiäni tuotteita täällä! Postikuluja en peri.

Nytpä tahdon olla ma...

Olen täällä jo muutamaan otteeseen maininnut, että "mökkimme" eli harrastetilaksi seinän takaa vuokraamamme pikku asunto odottaa edelleen mööpeleitä. Olemassa ne kyllä ovat olleet jo kauan. Isoveli teki tarkastuskierroksen Lapuan helluntaiseurakunnan kirpputorille, mittasi siellä olevat kirjahyllyt, tiedotti meille mitat ja hinnat ja kävi hakemassa kalusteet traktorilla tilauksemme mukaan. Lisäksi tulossa oli vanha vuodesohvasänkyni sekä äidin "rustooksiin" kuulunut pöytä ja neljä tuolia.

Olemme neljän viikon ajan yrittäneet saada sähköpostitse kuljetusfirmoilta vastausta siihen, mitä maksaisi kalusteiden tuonti Lapualta Jalasjärvelle. Ensimmäiseltä firmalta meni viikko siihen, että taksaksi kerrottiin 60 euroa per tunti lastauksessa ja purussa ja sitten euro kilometriltä alkaen ja päättyen firman talliin - eli laskimme, että alveineen homma olisi kustantanut neljäsataa. Kun kirpputorilta tuodut kuusi kirjahyllyä ja kirjoituspöytä eivät yhteensä maksaneet kuin 130 euroa, ei kauheasti innostanut.

Toinen firma ilmoitti, etteivät he ota muuttoja lomakaudella. Kolmannesta ei koskaan ole kuulunut mitään. Miksi firmat laittavat sähköpostiosoitteensa kotisivuilleen, elleivät käytä sitä? Kuukausi sitten laitoimme postia kahteen lapualaiseen valokuvausliikkeeseen kysellen hääkuvausten hintoja, mutta niistäkään ei kummastakaan ole kuulunut... Kun minä onneton tykkään hoitaa asiat sähköpostitse, väärinkäsitysten määrä pienenee huimasti kun saa kirjoittaa mitä tahtoo!

Tämän blogin ansiosta sain vinkkejä hyvin edullisesta kuljetuksesta, mutta epäilen, että näin heinäkuussa ei sekään olisi onnistunut, kun kyse oli opiskelijoista. (Korvan takana kyllä on!) Lopulta Samin isä lainasi tutultaan piiiiitkän peräkärryn, ja tiistaina ajelimme Lapualle.


Fiestaa ei pantu peräkärryyn, kuvasin vain kukkaisautoni kälyn antamien pionien ja liljojen rinnalla. (Kiitos vielä salaatista, mintusta ja fenkolista! Tulemme teille toistekin!!)


Kuorma saatiin onnellisesti Jalasjärvelle, ei edes satanut. Ja tässä näette, miltä "mökkimme" näytti eilen iltapäivällä...


Isoveli tuli mukaan ja pojat kasasivat ne kuusi kirjahyllyä. Osa oli varsin mielenkiintoisia koottavia - ja eteisen hyllyjen kohdalla huomattiin, että ylä- ja alaosat olivat kirpputorilla vaihtuneet. Jollakin lienee siis tummat alaosat ja vaaleammat yläosat, kun meillä on toisinpäin! ;)



Kuvat ovat pimeitä, mutta kaaosmaisuuden niistä huomaa... Toki hyllyissä näkyi jo eletty elämä, mutta kaikkineen teimme kyllä hyvät kaupat. Komeita mööpeleitä!

Varsinaisen asunnon hallista siirrettiin yksi hylly mökin puolelle ja toinen hylly pois ahtaasta käytävästä. Samin äiti tuli käymään ja oli saada slaagin, kun näki hyllystä tyhjäämäni kirjapinot: "Ei kai lisää kirjoja!" :D


Ja joku juoksi koko päivän paljain jaloin kahden asunnon väliä ja välistä alaovellekin... Totesin ilokseni lapsuuden lättäjalkaisuuden parantuneen, koko jalkapohja ei ollut musta! :D

Eilisen päivän järjestimme mökkiä, nyt on jo matot lattiassa ja hyllyillä kirjoja - joskin myös tilaa. Vaikka kirjamäärämme lisääntyykin näköjään tasaisella tahdilla, emme joudu aivan heti muuttamaan tästä talosta hyllytilan vähyyden vuoksi. (Sitä muuttoa en kyllä sitten uskalla ajatellakaan.) Enkä voi uskoa todeksi sitä ihanaa asiaa, että minulla on nyt oma käsityöhuone ompelukoneineen, lankavarastoineen, neulekirja- ja lehtihyllyineen!

Laitan teille kuvia sisustetusta mökistä kunhan tässä kerkiän. Se on aitoa retroa, joten jos inhoat 70-lukua, älä lue blogiani muutamaan päivään...

Avoin kirje Ränkimäen museosta

Minut henkilökohtaisesti tuntevat sekä elämääni blogini kautta pidempään seuranneet tietävät, että Lapualla asuessani toimin vuosina 2000-08 Lapua-Seuran johtokunnassa, siitä vuodet 2003-08 sihteerinä.


Lapua-Seuran päätoimia on ylläpitää Ränkimäen talomuseota, joka esittelee lapualaisen talonpoikaistalon elämää 1800-luvun lopulla. Lisäksi se on viimeisten 10 vuoden aikana järjestänyt vuosittain Lapuan taistelun muistojuhlan, Lapuan Päivät (siihen asti juhlan järjestäminen kiersi kylältä ja yhdistykseltä toiselle - Lapuan Päivien historiasta voi lukea myös graduni tiivistelmästä täältä).


Viime vuosina Ränkimäki on herännyt eloon. Kuluvalla ja ensi viikolla leikkii jälleen yli 1000 lasta museonmäellä perinneleikkejä, ja tulevana viikonloppuna Seuran järjestämien (kaupungin sentään jonkin verran tukemien) Lapuan Päivien yhteydessä vietetään museolla torstaina runoiltaa ja lauantaina perinnepäivää, johon tällä kertaa liittyy huutokauppa. Pöyrööt-tapahtuma keräsi myös aikanaan satoja vieraita. Joulun alla toistasataa ihmistä kerääntyy puurojuhlaan. Väliajoilla museo jokavuotisine kirjanäyttelyineen on avoinna heinäkuun alusta elokuun puoliväliin ja sen lisäksi tilauksesta - vapaaehtoisvoimin.

Jo omana johtokunta-aikanani jouduimme ihmettelemään sitä, miten nihkeästi Lapuan kaupunki museota tuki. Olen monesti jo maininnutkin, että esimerkiksi ruohonleikkaajaa ei alueelle saatu, vaikka viereisen päiväkodin nurmikko käytiin niittämässä. Niinpä johtokunnan jäsenistä se, jota pitenevä heinä alkoi pahiten ärsyttää, raahasi oman ruohonleikkurinsa Ränkimäelle ja hoiti homman toivoen, ettei osu pihakiviin. (Museolla on olemassa kaksi kirjaimellisen työnnettävää leikkurinromua, joiden käyttö on kärsimystä.)


Mainitsin tuolla aiemmin, että kaupunki tukee toimintaa huimalla 2000 euron avustuksella. Nyt kuulin, että avustus on pudotettu 1500 euroon.


Kun tällä rahalla pitäisi ylläpitää toistakymmentä jatkuvaa remonttia vaativaa yli 100-vuotiasta rakennusta, satojen esineiden kokoelma, palkata opas ja järjestää tapahtumia, niin täytyy sanoa, että mielenkiintoinen on itseään "kotien valtakunnaksi" tituleeraavan Lapuan kaupungin laskuoppi.


Käytännössä Lapua-Seuralla on jatkuvasti jokin avustusanomus johonkin suuntaan vetämässä - ja johtokunnan jäsenillä paljon saamista osallistumisesta kulunkeihin. Opasta ei ole palkattu enää vuosiin, vaan homma pyritään järjestämään vapaaehtoisvoimin. Perinneleikkien vetäjien palkkoihin on anottu avustusta muualta, jotta ei nuorten tarvitse tehdä ilmaista kesätyötä. Samaan aikaan kaupunki perustaa omia museoitaan, hoitaa ne hienosti ja mainostaa kovin. Kaupungilla myös on töissä museoalan ammattilaisia.

Aloitin toimintani Ränkimäellä oppaana sadekesänä 1998. Tällöin muistan monien kävijöiden ihmetelleen, miksei kaupunki kunnosta, miksei kaupunki huolehdi. Leuat loksahtivat kun sanoin, ettei tämä ole kaupungin, eikä kaupunki tätä hoida.


Jos Lapua-Seura päätyisi nostamaan kädet pystyyn eli lahjoittaisi museon kaupungille, minä rivijäsenen roolissa (Lapua-Seuran jäsenyys on elinikäinen) aplodeeraisin ensimmäisenä. Niin sen pitäisi mennä, että kaupunki huolehtisi museon puitteet ja ulkoasun kuntoon ja huolehtisi markkinoinnin, ja Lapua-Seura saisi keskittyä rauhassa toteuttamaan eri tapahtumia.


Raha ei ratkaise kaikkea, mutta kyllä rahasumma kertoo myös siitä, arvostetaanko vapaaehtoistyöntekijöitä. Lapualla näköjään ei.

Tämä nyt ihan vain tiedoksi kaikille, jotka Ränkimäellä käyvät ja tunnelmasta nauttivat. Menkää sinne tänäkin kesänä ja osoittakaa, että yleisö arvostaa, vaikka kaupunki ei!

Ikoolaaset

Tällä kertaa törsäsin herättäjäjuhlilla tavallista vähemmän rahaa. Toivon mukaan on aikuisuuden merkki, kun ei ihan kaikkea tarvitse saada. :)

Muutaman kirjan sentään ostin. Tarjouksessa oli Heli Karhumäen kirjoittama Jaakko Elenius, Härmän vikuri (Kirjapaja Oy 2006). Olen lukemisessa vasta puolivälissä, mutta rohkenen suositella jo jokaiselle, jota vähänkin kiinnostaa viime vuosikymmenten kulttuurimurros sekä kirkon ja herännäisyyden lähivaiheet.

Itse ostin kirjan lähinnä siksi, että on aina kiva lukea tutusta ihmisestä. Ilokseni teksti oli loistavaa (lieneekö sitten kertojan vai kertojan ansiota - terkkuja! :). Pitkiä pätkiä on pitänyt lukea Samille ääneen joko siksi, että olen tyrskinyt kirjan ääressä, tai siksi, että on niin sattuvat sanat. Jotkut kohdat ovat paljasta evankeliumia, vaikka esipuheessa Heli sanookin, että kirjasta on turha etsiä Eleniuksen "uskonoppia". Eipä tässä niistä sen enempää, koska monet ovat varmaan rehellisesti tietyistä asioista eri mieltä kuin minä ja Elenius - mutta toisaalta, jos samaa miestä toiset syyttivät 60-luvulla taistolaiseksi ja toiset taantumukselliseksi, toiset 80-luvulla Karhunmäen opiston siirron ja toiset sen säilyttämisen kannattajaksi, niin ehkä kirjasta tosiaan löytyy jokaiselle jotakin!

Tässä kuitenkin hauska kuriositeetti. Eleniukset ovat meille sukua - selvitin herättäjäjuhlien tauolla tädeiltä, että Jaakko Eleniuksen äidinisä Matti Ikola oli minun isäni isoisän Kustaa Ikolan serkku. Ja näin erinomainen kuvaus Ikoolaasista löytyy kirjasta (kuva suurenee klikkaamalla):


Kyllä täytyy uskoa geeneihin, jos minun luonteeni näkyi noin voimakkaasti jo 1800-luvulla! :)

Riemukasta viikonalkua jokaiselle!