70 vuotta sitten...

...alkoi talvisota. Sen ajatteleminen suhteuttaa vähän näitä meidän aikamme "ongelmia". Talvisota-aiheiseen materiaaliin voi tutustua ainakin Ylen Elävässä Arkistossa, tämän ensimmäisen sotapäivän tunnelmia löytyy täältä. Tämä leike tilattiin Yleltä Wilhola-näytelmän kohtaukseen, jossa tieto sodasta tulee kesken Wilholassa pidettyjen Jalasjärven käräjien.

Ihmeitä tapahtui silloin ja tapahtuu nykyäänkin.

Edit. Seppeleet laskettiin Jalasjärven sankarihaudalle juuri Samin ruokatunnin aikaan, joten hän juoksutti kameran käteeni ja veti sälekaihtimen ylös. 

Hyvää adventtia!

Hoosianna - auta, pelasta sopii tavallista paremmin tämän adventin tunnelmiin. :)

Onneksi rakkaat ihmiset ovat tehneet kaikkensa ilostuttaakseen minua. Kukkakauppa myi vielä hyasinttien suhteen ei-oota, mutta Sami löysikin ensimmäisen tämän syksyn kappaleen rakastamaani kukkaa ruokakauppareissulla. Anoppi "ei voinut vastustaa kiusausta" joulunavauksessa, vaan kiikutti meille piparitalon. Ja eilen Vaiskai oli auttamassa jouluvalojen asettelussa. Samalla hän toi jouluherkkuja omasta puolestaan ja työkaverilta. Hyviä ihmisiä on!

Teille kaikille valoa adventin vesisateen keskelle!

Edit. Jouluradio toimii taas!

Elämän ja toivon vihreä väri

Jostakin kumman syystä tässä alkaa ihminen kohta 7 viikon kipuilevan odotuksen jälkeen masentua. Sami yrittää lohduttaa.

Sami: Kestetään vielä, kun ei ompelukonettakaan ole viety!
Minä: Vsjo normalno, budjet harasho.
Sami: Joo, budjetti on vielä harashoo, eikä ole holotna eikä liepua vähän...

Pahoittelen, että vitsi aukeaa vain Wilhola-näytelmän nähneille - Vaiskaille erikoisterkut. ;)

Mutta elämähän voittaa aina ja joka tapauksessa. Viime joulun muhkea amarylliksemme, joka teki uudet kukat jouluksi, uudeksivuodeksi ja loppiaiseksi, on kesehtinyt ikkunalaudalla tv:n takana. Meillä kun ei ole mitään puskanjuurta, minne purkin voisi sopivasti unohtaa. Eilen se otettiin esiin - näytti kuolleelta, mutta kuinka ollakaan...

Vihreä lehti sieltä on tulossa, ja sipuli on karistamassa kuolleita kuoria ja esittelee myös vihertävää, kiiltävää kylkeä. Se voi vaikka olla että meillä kukitaan joskus taas.

Välietappi

Kiitos nimipäiväonnitteluista, joita on tänään sadellut monesta suunnasta ja monilla välineillä! Kuten tiedätte, minulla on Facebookissa profiili ja se siitä, niin etten siellä käy kiittelemässä - mutta monet teistä onneksi käyvät täällä. :)

Tänä aamuna erehdyin soittamaan leikkaavaksi lääkärikseni suunnitellulle henkilölle, kun Merikanto kehotti minua itse kiirehtimään asiaa. Ei siitä puhelusta sen enempää, mutta sanottakoon, että ylimielisyys, äänensä korottaminen potilaalle ja saman kysymyksen kiertäminen kolmeen kertaan fraasilla "ettekö te nyt käsitä!" eivät anna kovin hyvää kuvaa ihmisestä. Kyllä, minäkin korotin ääneni. Ei, en ymmärtänyt. Ihminen ei yleensä osaa lukea ajatuksia ja on vaikea ymmärtää asioita, joita ei selitetä, vaikka kolmesti kysyy. Ilmeisesti leikkauskutsu voi tulla jo aiemmin, ilmeisesti tuo polikutsu oli vain tapa saada minut "systeemiin" - varma en ole, kun lääkäri vain suuttui.

Suunnitelma B on kehitteillä, siitä ehkä myöhemmin. Ja eilen Paula Risikko kysyi, kuka on hoitava lääkärini Seinäjoella. Ehkä tämä tästä.

Terveisiä Gogolin novellista!

Eli siis kotoa edelleen.

Lapsena sitä usein toivoi pääsevänsä seikkailemaan mukaan niihin hauskoihin kirjoihin, joita luki. Lukioikäisenä venäjän opinnot aloitettuani luin Gogoliakin, mutta en kyllä ikinä olisi halunnut hänen teksteihinsä joutua mukaan. Nyt vain tuntuu siltä, että näin on tapahtunut, siksi absurdi tämä minun sairaskertomukseni on.

Eilen sain postia Taysista. Tuli kutsu Elon vastaanotolle - poliklinikkakäynnille ja kolmen viikon päähän.

Neljä viikkoa sitten minun piti päästä sisään kiireellisenä parin viikon sisällä. Merikanto oli myös Elolle sanonut, etten kykene kivuiltani istumaan autossa tuntikausia vain siksi, että lääkäri voisi todeta, että kappas kun ei se naula ole itsekseen vieläkään kasvanut yhteen. (No, ehkä hän ei sitä näin muotoillut, mutta siis ajatus oli se, että polikäynti on turha.) Sen sijaan sovimme, että tulen mielelläni vuorokautta aiemmin sairaalaan, jotta tutkimukset ehditään suorittaa ennen leikkausta. Röntgenkuvani ovat Elolla nähtävinä, ja hän on puhunut useita kertoja puhelimessa Merikannon kanssa, joten tilanteeni pitäisi olla selvillä.

Nyt olen yhtäkkiä muuttunut kiireettömän avun tarvitsijaksi. Ja juuei, se naula ei siis vieläkään ole itsekseen kasvanut ehjäksi - tunnen luun sisällä kun päät kolhivat toisiaan, minkä lisäksi toiset päät kolhivat lonkkaa ja polvea.

Merikanto yrittää nyt hoitaa tätä asiaa, vaikka raukka onkin pahasti välikätenä. Minä erään ystävän neuvoa seuraten otin ja kirjoitin peruspalveluministerille. Minä olen tässä tilanteessa, vaikka olen kuusi viikkoa sotinut hoitoonpääsyn puolesta. Entä jos olisin iäkäs ihminen, tai entä jos kipuni olisivat vielä kovemmat, enkä jaksaisi tapella, en soitella puheluita, en kaivaa esiin oikeita ihmisiä? Entä ellen olisi tuntenut spesialistia, johon ottaa yhteyttä ja joka nyt sentään yrittää kaikkensa Taysin sisällä saadakseen minut hoitoon? Montako muuta sellaista on, joka vain kärsii jonossa, vaikka tarvitsisi pikaista apua?

Eilisen päivän itkin, nyt on taas härmäläisten esi-isien musta veri kiehahtanut. Periksi ei anneta, kiusallakaan!

Nyt on jo toivoa

Eilen laitoin epätoivoissani Merikannolle tekstiviestin ja kerroin maanantaisesta puhelustani - että Elon pitäisi sanojensa mukaan hänen kanssaan neuvotella ennen kuin mitään voidaan tehdä jne.

Äsken M. soitti. Olen kuulemma juuttunut sairaalabyrokratian rattaisiin: Seinäjoelta oli pantu lähete lasten puolelle Merikannolle, hän oli aikoja sitten käskenyt laittaa sen eteenpäin aikuispuolelle, mutta jossakin se vain seilaa edelleen.

"Mutta kyllä se päivä olisi voitu siitä huolimatta päättää", Merikanto totesi, sillä kuvat ja tieto tilanteestani toisella lääkärillä kyllä on ollut. "Olen pahoillani, että jouduit tällaisen byrokratian uhriksi. Älä nyt kuitenkaan ihan menetä toivoasi."

Tohtorit tapaavat maanantaina - jospa sitten päätettäisiin edes se päivä...

Särkylääkkeitä nielen nyt entistä enemmän, mutta mieli on iloinen, kun on edes toivoa päästä hoitoon. Lisäksi te ihanat ihmiset olette muistaneet minua niin lämpimästi kommentein, rukouksin, viestein ja jopa paketein. Eikö tämä taas tästä.

Soitinpa sitten lääkärille,

tällä kertaa kirurgille, joka on Taysin "aikuispuolen" ortopedeja ja jonka pitäisi minut leikata. Juu, kuvat ovat tulleet, mutta ei ole vielä merkinnyt leikkauspäivää kalenteriin.

Katkinainen naula täyttää huomenna viisi viikkoa. Suunnittelemme ostavamme sille kakun. Mistähän mausta se tykkäisi?